Helsingin Töölössä sijaitsevan Ruusulankatu 10:n asunnot on tarkoitettu pääosin helsinkiläisille, nuorille aikuisille, joilla on päihde- ja/tai mielenterveysongelma. Asuminen on tuettua asumista arjen elämän hallintaa sisältäen. Henkilökunta on paikalla ympäri vuorokauden. Ruusulankatu toimii Asunto ensin -periaatteella.

Asukkaamme ovat meille tärkeitä. Teemme työtä suvaitsevuuden ja moniarvoisuuden puolesta. Jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen elämään ja tasa-arvoiseen kohteluun. Kunnioitamme ihmisen itseisarvoa yksilönä ja yhteiskunnan jäseninä.

Keskustelemme jokaisen Sininauhan asuntoon muuttavan kanssa siitä, kuinka oman kodin ympäristö otetaan huomioon. Teemme aktiivisesti työtä sen eteen, että jokainen Sininauhan kodissa asuva hyväksytään osaksi asuinalueen naapurustoa.

Jatkuvaa vuoropuhelua asukkaidemme, naapuriston ja siellä toimivien yritysten, laitosten ja viranomaisten kanssa kutsumme ympäristötyöksi.

Sininauhassa asuvalla on mahdollisuus osallistua ympäristötyöhön ja hänelle voidaan maksaa siitä työosuusrahaa.

Kodin saamiseksi ota yhteyttä Helsingin kaupungin asunnottomien tuen sosiaalityöntekijään . Asunnon saamisen edellytyksenä on asiakkuus Helsingin kaupungin asunnottomien sosiaalipalveluissa (ASTU). Asunnottomuuden lisäksi asiakkaalle on päihde- ja/tai mielenterveysongelma.

Asuminen pohjautuu huoneenvuokralain mukaiseen sopimukseen, joka on voimassa toistaiseksi. Asukkaille on lisäksi määritelty palvelumaksu.

Yhteystiedot:

vs. palvelupäällikkö
Jari-Juhani Helakorpi, puh. 040 749 8105

palveluvastaava
Pia Kotoaro, puh. 046-6027 105.

Palvelupäällikkö Martta Viisanen opintovapaalla 10/2017-05/2019

etunimi.sukunimi(at)sininauha.fi

Päivystävä puhelin 24 h / 7 vrk
Puh. 046 6021 105 

Palveluohjaajat

2 krs. asunnot 207–221

puh: 046-6026 105

3 krs. asunnot 307–321

puh: 046-6023 105

4 krs. asunnot 407–421

puh: 046-6024 105

5 krs. asunnot 507–521

puh: 046-6027 105

6 krs. asunnot 607–621

puh: 046-6026 105

7 krs. asunnot 707–721

puh: 046-6027 105

Sairaanhoitaja puh: 046-6030 105

Ruusulankadun Asumispalveluyksikkö
Ruusulankatu 10
00260 Helsinki