Sininauha Oy on erilaisiin asumisen tarpeisiin keskittynyt tuetun asumisen ammattilainen. Sininauha Oy:n perustehtävänä on auttaa ihmisiä, joilla on päihde- ja mielenterveysongelmia sekä tarjota tukea asunnottomille ja asunnottomuuden uhkaamille ihmisille avustaen heitä pääsemään omaan kotiin ja saamaan tarvitsemansa tuen. Sininauha Oy:ssä työskentelee noin 80 työntekijää, pääasiassa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia. Sininauha Oy kuuluu Sininauhasäätiö-konserniin.
Haemme nyt Keski-Uudellemaalle asumisohjaajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työ tapahtuu pääasiassa Vuorelan asumispalveluyksikössä Keravalla, mutta tarvittaessa työ voi tapahtuma myös Mutterimajalla Tuusulassa.
Vuorelan asumispalveluyksikkö Keravalla tarjoaa tuettua asumista päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä muutoin asunnottomuuden haasteen kohdanneille asiakkaille. Asumisyksikkö sijaitsee Ali-Keravalla, parin kilometrin päässä Keravan keskustasta. Vuorelan asumispalveluyksikön viihtyisässä ja luonnonläheisessä pihapiirissä on rivi- ja luhtitaloja, joissa on yhteensä 34 asuntoa. Osa asunnoista perustuu päihteettömyyteen ja osa toimii asunto ensin -periaatteella. Lisäksi Vuorelassa on tarjolla vuorokausiperusteisesti tilapäismajoitusta erilaisiin asumisen kriisitilanteisiin. Asukkailla on käytössä myös yhteiset asukastilat, joissa järjestämme viikoittain asukastoimintaa.
Vuorelan asumispalveluyksikkö siirtyi Sininauhasäätiö-konsernin omistukseen tämän vuoden alussa Sininauhasäätiö-konsernin ja Keravan Suojakotiyhdistyksen yrityskaupan myötä.
Asumispalveluyksikkö Mutterimaja Tuusulassa on tarkoitettu päihde- ja mielenterveyskuntoutujille, jotka haluavat sitoutua päihteettömään asumismuotoon. Mutterimajassa on 22 asuntoa. Asuminen Mutterimajalla on tuettua asumista, arjen ja elämän hallintaa henkilökunnan tuella vahvistaen. Tavoitteena on kuitenkin se, että Mutterimajassa asuva huolehtii pääosin itse oman elämänsä ja arkensa sujumisesta, kuten laskujen maksamisesta, ruoanlaitosta, siivoamisesta, vaatteiden pesemisestä jne. Mutta ammattitaitoinen ja yksilöllinen tuki on tarvittaessa lähellä.
Asumisohjaajana keskeisiä tehtäviäsi ovat
Asumisohjaajan työ yksikössä pitää sisällään asiakkaiden ohjaamista sekä tukemista yksilöllisten palvelusuunnitelmien mukaan. Omaohjaajana vastaat myös asiakassuunnitelmien laatimisesta yhdessä asiakkaan, sekä mahdollisesti hänen verkostonsa kanssa. Asumisohjaajan tehtävänä on kannustaa sekä tarpeen mukaan avustaa asiakasta huolehtimaan arjestaan ja hyvinvoinnistaan, opastaa käyttämään kodin ulkopuolisia palveluja sekä etsimään mielekästä tekemistä arkeen. Asukkaat saavat asumisohjaajalta tarpeen mukaan apua myös kodinhuoltoon liittyvissä asioissa, kuten siivouksessa ja pyykinpesussa. Työhön sisältyy yksilö-, työpari- ja verkostotyöskentelyä sekä asukastoimintaa.
Mitä me odotamme
Tehtävässä menestyy parhaiten ihmisläheinen ja kehittämismyönteinen työntekijä. Tehtävässä tarvitaan sekä ryhmätyötaitoja että kykyä toimia itsenäisesti. Haussa on rohkea sosiaali- ja terveysalan ammattilainen, joka ei pelkää tarttua haasteisiin. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja, kirjaamisosaamista, palvelujärjestelmän tuntemusta, sekä kokemusta ja tuntemusta päihdetyön arjesta. Tehtävässä edellytetään lähihoitajan tutkintoa ja mielellään ajokorttia.
Tarjoamme sinulle
- Työ on pääasiallisesti päivätyötä klo 7.00 – 18.00 välillä ja sisältää myös viikonlopputyötä. Tehtävässä on myös mahdollisuus myös satunnaisiin yövuoroihin.
- Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva.
- Monipuolisia ja vastuullisia tehtäviä kehittyvässä toimintaympäristössä.
- Hyvän työyhteisön tuen, jossa kaveria autetaan, sekä mahdollisuuden kehittää osaamistasi ja vaikuttaa oman työsi sisältöön.
- Käytössämme on kulttuuri- ja liikuntasetelit sekä työmatkasetelit ja lounasetuus.
Tehtävässä sovelletaan yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta ja palkkaryhmä asumisohjaajan tehtävässä on G21.
Heräsikö kiinnostuksesi
Lisätietoja tehtävästä antaa yksikön päällikkö Annika Lappalainen keskiviikkona 30.10 klo 14-17 ja tiistaina 5.11. klo 8-11. Annikan tavoitat puhelinnumerosta 0400-947 730 tai sähköpostilla annika.lappalainen@sininauhakoti.fi. Tehtävään voit hakea täyttämällä tämän sähköisen lomakkeen. Hakuaika päättyy 10.11. Ensimmäisen kierroksen haastatteluajat ovat 14.11.2019 ja toisen kierroksen haastattelut pidetään 19.11. Lisätietoja Sininauha Oy:n toiminnasta löydät nettisivuiltamme www.sininauhakoti.fi.