Ruusulankadun Hyvä naapuri -illassa jaettiin kuulumisia ja kokemuksia yhteisestä naapuruudesta

Hyvä naapuri -illassa paikalla oli reilusti yli parikymmentä henkeä keskustelemassa alueen ajankohtaisista asioista.
JAA

Ruusulankadun asumisyksikön yhteydessä on pidetty Hyvä naapuri -iltoja koko asumisyksikön historian ajan. Hyvä naapuri -ilta kokoaa yhteen talon asukkaita, henkilökuntaa, naapureita, yhteistyöverkostoja (mm.  poliisin ennalta estävä toiminto), lähialueen yrittäjiä ja muita toimijoita. Tarkoitus on avoimessa hengessä kuulla, kohdata ja keskustella yhteisistä ajankohtaisista aiheista. Muistiot ovat julkisia ja julkaisemme ne nettisivuillamme tapaamisten jälkeen.

Vuoden ensimmäinen Hyvä naapuri -ilta vietettiin 17.01.2019 Kellarikirkon tiloissa Ruusulankadun yksikön piharakennuksessa. Mukana oli runsas joukko, yhteensä reilusti yli parikymmentä henkilöä. Mukana oli monta tuttua, pitkäaikaista naapuria, mutta myös aivan uusia tuttavuuksia. Hienoa, että yhdessä toimiminen näin kiinnostaa! Läheisistä yhteistyökumppaneista paikalla oli mm. poliisin, Töölön kirjaston ja Töölön seurakunnan edustajat.

Aluksi kuultiin Ruusulankadun asukkaiden musiikkiryhmän uusimmat kappaleet, jotka avasivat ikkunoita asunnottomuutta kokeneiden maailmaan.  Kyse oli ennakkoesityksestä, sillä Sininauhasäätiön viestintä oli tehnyt kappaleisiin musiikkivideot ja nämä kappaleet videoineen julkaistaan virallisesti Ruusulankadun asumisyksikössä helmikuun alussa. 

Seuraava Hyvä naapuri -ilta on 09.05.2019 klo 17.30-19.

Kutsu tapahtumaan lähetetään sekä sähköpostilla naapurustolistalla oleville että laitetaan hyvissä ajoin nettisivuillemme ja somekanaviimme. Lämpimästi tervetuloa!