Ruusulankadun Hyvä naapuri -ilta kokosi naapurit jälleen yhteen

Syyskuun Hyvä naapuri -illan muistio on tuttuun tapaan kaikille avoin.
JAA

Ruusulankadulla järjestetään kaikille avoimia naapurustoiltoja muutaman kerran vuodessa. Mukana on Ruusulankadun yksikön asukkaita ja henkilökuntaa, naapuritalojen asukkaita ja usein myös lähialueen yrittäjiä ja muita toimijoita. Mukana on aina myös lähipoliisi ennaltaehkäisevästä yksiköstä.

Syksyn Hyvä naapuri -iltaa vietettiin 06.09.2018. Illan aikana keskusteltiin menneestä kesästä, talon uusista järjestys- ja vierailuohjeista, sisäänkäynnin vaihtumisesta ja siitä, kuinka kesällä vaivannut meteli saataisiin vähenenemään. Kiitosta sai sekä uusi sisäänkäynti että uudet työskentelymenetelmät, jotka on otettu käyttöön tämän vuoden aikana.

Lähipoliisin kanssa keskusteltiin alueen ajankohtaisista aiheista ja lisäksi naapurustossa nousi kiinnostusta keskustella Helsingin kaupungin asunnottomuustyöstä ylipäätään. Myös Ruusulankadun ja Sibeliuksenkadun kulman rakennusoikeus nousi keskusteluun, sillä kesällä asiasta liikkui somessa vääriä huhuja. Jälleen kerran totesimme, että Sininauhasäätiö-konserni ei aio siihen itse rakennuttaa eikä laajentaa Ruusulankadun yksikön toimintaa tontilla. Pitkän tähtäimen suunnitelmissa on selvittää, löytyisikö tähän joku toinen toimija, joka haluaisi tontille toteuttaa kiinteistön kaavan mukaisesti. Mutta prosessi on pitkä ja siihen asti kaikki jatkuu ihan normaalisti: tontilla sijaitsevassa rakennuksessa pyörittävät toimintaansa päiväkeskus Spotti sekä Kellarikirkko.

Haluamme toimia läpiväkyvästi ja avoimesti, joten naapurustoillat ovat kaikille avoimia ja illasta tehty muistio jaetaan kaikille sähköpostilistalla oleville ja lisäksi nettisivujemme kautta.  Voit lukea koko muistion tästä: Hyvä naapuri -muistio 6.9.2018_

Seuraava Hyvä naapuri -ilta järjestetään 17.01.2019 klo 17.30-19.