Haemme nyt Uudenmaan (ensisijaisesti Espoo ja Vantaa) Kotiin vietäviin palveluihimme ohjaajaa määräaikaiseen työsuhteeseen.
Hajasijoitetuissa asunnoissamme tarjotaan tuettua asumista pitkäaikaisasunnottomille Asunto ensin -periaatteella, jonka mukaan asunto on perusoikeus, jota ei tarvitse ansaita.
Ohjaajana keskeisiä tehtäviäsi ovat
Kartoitat asiakkaiden sosiaalisen tuen tarvetta kotikäynneillä. Ohjaat ja tuet asiakasta arjessa ja elämänhallinnassa sosiaali- ja terveysalan näkökulmasta. Lisäksi tehtäviin kuuluu palveluohjaus, raportointi ja verkostoyhteistyö. Pääset myös kehittämään palvelun toimintaa työryhmän jäsenenä.
Mitä me odotamme
Etsimme rentoon työyhteisöömme elämänmyönteistä, ennakkoluulotonta ja joustavaa työntekijää, jolla on hyvät yhteistyötaidot ja joka pystyy työskentelemään itsenäisesti. Olet sitten juuri valmistunut tai pidemmän työuran tehnyt konkari. Tärkeintä on, että osaat kuunnella ja kuulla toista ihmistä. Siedät elämän keskeneräisyyttä etkä turhaudu helposti. Palvelujärjestelmän tuntemus sekä tieto/työkokemus päihde- ja mielenterveystyöstä katsotaan eduksi. Tehtävässä edellytetään sosiaalialan koulutusta tai lähihoitajan. Työ on liikkuvaa ja tapahtuu asiakkaiden kodeissa, joten edellytämme ajokorttia ja ajotaitoa.
Tarjoamme sinulle
- Työ on pääasiallisesti arkeen sijoittuvaa päivätyötä.
- Monipuolisia ja vastuullisia tehtäviä kehittyvässä toimintaympäristössä.
- Hyvän työyhteisön tuen, jossa kaveria autetaan, sekä mahdollisuuden kehittää osaamistasi ja vaikuttaa oman työsi sisältöön.
- Käytössämme on kulttuuri- ja liikuntasetelit sekä työmatkasetelit ja lounasetuus.
Tehtävässä sovelletaan yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Työsuhde on sijaisuus, kesto 31.12.2020 saakka.
Heräsikö kiinnostuksesi
Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin yksikönpäällikkö Sanna Jokinen, puh. 0400 121 105 tai sähköpostilla sanna.jokinen@sininauhakoti.fi.
Tehtävää voit hakea 12.2.2020 mennessä lähettämässä hakemuksen ja CV:n osoitteeseen sanna.jokinen@sininauhakoti.fi.
Hakemuksia käydään läpi jo hakuaikana, joten älä aikaile, jos kiinnostuit!