Ruusulankadun asumisyksikön tiloissa järjestetään säännöllisesti Hyvä naapuri -iltoja. Toukokuun naapurustoilta pidettiin toimintatila Spotissa. Tapaamisten muistiot ovat avoimia ja ne julkaistaan paitsi nettisivuillamme, myös lähetetään sähköpostitse kaikille, jotka ovat Ruusulankadun naapurustotyön sähköpostilistalle ilmoittautuneet.
Hyvä naapuri -ilta Ruusulankadulla 15.5.2018
Tapahtumaan osallistui neljä asumisyksikön asukasta, Sininauha Oy:n sekä Sininauhasäätiön henkilökuntaa, lähipoliisit Pertti Haapiainen sekä Michela Söderström poliisin ennaltaestävästä toiminnosta, sekä kaksi opiskelijaa Diakonia-ammattikorkeakoulusta. Tapahtumaan ei tällä kertaa saapunut ketään lähialueen naapuria.
Kokous pidettiin vapaamuotoisessa tunnelmassa kahvin ja syömisen lomassa Sininauhasäätiön Toimintatila Spotissa. Tapahtuman aluksi kävimme tutustumiskierroksella Spotin alakerrassa sijaitsevassa kellarikirkossa päivätoiminnan kehittämisen projektipäällikkö Ruth Marttisen opastuksella. Kellarikirkon tapahtumat ovat kaikille avoimia.
Sininauha Oy:n palvelupäällikkö Sanni Joutsenlahti esittäytyi ja kertoi toimenkuvastaan.
Ruusulankadun palveluvastaavat Jaana Tapaninen ja Elina Liikanen esittäytyivät sekä kertoivat asumispalveluyksikön ajankohtaisia kuulumisia. Rakennuksen Ruusulankadun puoleiset pääovet avataan asukkaiden sisääntulokäynniksi toukokuun aikana. Sisäänkäynnin aulatila sekä 1. kerroksen kokoustila tulevat olemaan asukkaille avoimia kohtaamispaikkoja, missä saatavilla on myös henkilökunnan tukea sekä palveluohjausta. Paikalla olleet asumispalveluyksikön asukkaat kokivat tulevan muutoksen erittäin hyvänä.
Diakonia ammattikorkeakoulun opiskelijat kertoivat kuulumiset liittyen aiemmassa Hyvä naapuri –illassa syntyneeseen Töölön oman korttelitapahtuman järjestämiseen. Tapahtumaprojekti ei ole toistaiseksi edennyt, koska yhteistyökumppaneita ei ole vielä löytynyt.
Lisäksi vaihdettiin vapaamuotoisesti polkupyörillä liikkeellä olleiden lähipoliisien sekä naapurustotyön kuulumisia. Kuluneen kevään aikana toteutettu muun muassa yhteiskierros lähialueen kaupoissa.
Ruusulankadun yksikön asukassisäänkäynti on siirtynyt päiväajoiksi Ruusulankadun puolelle. Yksikön aulassa on päivisin tavattavissa myös työntekijämme, mikä vahvistaa vuorovaikutusta paitsi asukkaidemme, myös naapuruston kanssa.
Seuraava Hyvä naapuri –ilta järjestetään seuraavan kerran 6.9.2018 17-18.30 ja tarkemmat tiedot tilaisuudesta ilmoitetaan lähempänä sekä nettisivuillamme, sosiaalisessa mediassa että naapuruston uutiskirjeessä. Ruusulankadun kuulumisia voi seurata myös somessa: https://www.facebook.com/sininauhaoy/