Sininauhasäätiö-konsernin vuosikertomus 2019 on julkaistu

Sininauhasäätiö-konsernin vuosikertomus 2019 on julkaistu. Haluamme jatkossakin tehdä laadukasta työtä, asiakas keskiössä. Tutustu kertomukseen!
JAA

Tutustu tästä: Sininauhasäätiö-konserni vuosikertomus 2019.

Sininauhasäätiö-konserni on arvopohjainen asunnottomuuden ja päihdetyön asiantuntija. Konsernin muodostavat vuonna 1957 perustettu yleishyödyllinen Sininauhasäätiö sekä asumis- ja päihdepalveluita tuottava Sininauha Oy. Yhdessä tarjoamme asiakkaillemme avaimen kotiin ja tukeen sekä rakennamme polkuja, jotka auttavat asiakkaita eteenpäin elämässä.

Vuonna 2019 meillä työskenteli yli 160 alansa ammattilaista, usealla paikkakunnalla: pääkaupunkiseudulla, sen kehyskunnissa ja Turun alueella. Olemme Sininauhaliiton jäsen-järjestö ja meillä on yhteiskunnallinen yritys -merkki. 

Palveluita asunnottomuuden pysäyttämiseksi – Sininauha Oy

Vuonna 2019 koko konsernissa jalkautettiin uutta strategiaa, ja niin myös osakeyhtiön palvelutuotannossa. Lisäksi Sininauha Oy:ssa tehtiin loppuvuodesta isompi organisaatiomuutos henkilöstörakenteen osalta, minkä tarkoituksena oli selkeyttää vastuualueita ja jakaa työtä tasaisemmin. Muutoksen seurauksina kuuteen asumispalveluyksikköön nimitettiin yksikönpäälliköt ja palvelupäällikkö, jotka vastaavat yksiköiden toiminnasta kokonaisuudessa. Lisäksi arjen tueksi palkattiin joihinkin yksiköihin tiimiesimiehiä.

Sininauhasäätiö-konsernin strategian yksi kulmakivistä on harkittu kasvu. Se näkyi myös toimintavuoden aikana palvelutuotannossa. Espoossa käynnistettiin täydellä teholla päihdepalveluiden kotiin vietävä kuntoutus ja kotikatkaisuhoito. Päihdepalvelua tuotettiin sekä vantaalaisille että espoolaisille.

Lisäksi Sininauhasäätiö-konserni ja Keravan Suojakotiyhdistys yhdistyivät yrityskaupan myötä heti vuoden ensimmäisenä päivänä 1.1.2019, jolloin Suojakotiyhdistyksen palvelutuotanto ja kiinteistöt siirtyivät osaksi Sininauhasäätiö-konsernia. Nyt asumispalveluyksikkö Vuorela jatkaa tärkeää työtä ja tarjoaa tuettua asumista asunnottomuuden sekä päihde- ja mielenterveysongelmien kanssa kamppaileville ihmisille Keski-Uudellamaalla.

Palvelutuotannon kulmakivenä on ammattitaitoinen ja osaava henkilöstö, joka tukee asukkaita elämässä ja arjessa. Ruusulankadun asumisyksikkö on edelläkävijä Asunto ensin 2.0 -mallissa, jonka kehittämistä ja muutostyötä toteutettiin vuoden 2019 aikana. Muutostyössä mukana olivat Helsingin yliopiston, Tampereen yliopiston ja Aalto-yliopiston yhteinen Muutoslaboratorio.

Kaikkinensa Sininauha Oy:ssä vuonna 2019 oli työsuhteessa 107 työntekijää, joista määräaikaisia oli 13 henkilöä. Oy:n liikevaihto kasvoi 31.12.2019 päättyneellä tilikaudella 19,3 % yhteensä 11 502 102,67 euroon. Tilikauden voitto laski 508 053,66 euroon edellisvuoden 689 824,59 eurosta.

Tutustu koko vuosikertomukseen tästä: Sininauhasäätiö-konserni vuosikertomus 2019