Sininauhasäätiö-konserni

Sininauhasäätiö-konserni on arvopohjainen asunnottomuuden ja päihdetyön asiantuntija.

Asunnottomuuden vastaista työtä jo yli 60 vuotta

Sininauhasäätiö-konserni on arvopohjainen asunnottomuuden ja päihdetyön asiantuntija. Konsernin muodostavat vuonna 1957 perustettu yleishyödyllinen säätiö sekä asumis- ja päihdepalveluita tuottava Sininauha Oy. Olemme maamme suurin asunto ensin -toimija ja teemme vaikuttavaa työtä asunnottomuuden poistamiseksi ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi. Toimimme aktiivisesti sekä ruohonjuuritasolla että yhteiskunnassa.

Sininauhasäätiö-konserni hankkii asuntoja sekä järjestää asukkaiden tarvitsemaa tukea asumisen turvaamiseksi. Lisäksi meillä on vahvaa päiväkeskus- ja työtoimintaa. Asiakkaiden perusoikeuksien puolustaminen on tärkeä osa asiakastyötä. Sininauhasäätiö keskittyy oman perustehtävänsä mukaisesti asunnottomuuden poistamiseen ja asumislähtöisten tuen antamiseen sekä palveluiden kehittämiseen. Sininauhasäätiö on myös aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka toimii asunnottomuuden vähentämiseksi sekä yhteiskunnallisen osallisuuden edistämiseksi.

Tässä työssä merkittävä rooli on myös vertaistuella ja vapaaehtoistyöllä. Kunnioitus muita kohtaan ja toisten erilaisuuden hyväksyminen luovat pohjaa tälle työlle.

Sininauhasäätiö ja sen palvelutoimintaa toteuttava Sininauha Oy tekevät laajaa yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Yhteistyökumppaneita ovat muut järjestöt, yritykset, kunnat ja muut julkisyhteisöt sekä seurakunnat.

Hallitukset

Sininauhasäätiön hallituksen jäsenet:

  • Kari Lahti (puheenjohtaja)
  • Kristian Seemer
  • Kristian Vilkman
  • Leea Hiltunen
  • Juha Kaakinen
  • Marianne Heikkilä
  • Martti Nakari

Sininauha Oy:n hallituksen jäsenet:

  • Marianne Heikkilä (puheenjohtaja)
  • Martti Nakari
  • Heini Pirttijärvi
  • Jukka-Pekka Kuokkanen
  • Jari Stenvall

 

Sininauhasäätiö, logo.