Asuntoja ja asumisen tukea heikoimmassa asemassa oleville ihmisille
Sininauha Oy on kokonaan Sininauhasäätiön omistama yhtiö. Sininauhasäätiöllä on pitkä historia asunnottomien ja syrjäytyneiden ihmisten puolustajana. Me uskomme, että kaikki lähtee asunnosta: jokaisella on oikeus omaan kotiin, omalla ovellaan ja omalla nimellään. Sininauhasäätiö perustettiin vuonna 1957 tarjoamaan apua ja tukea asunnottomille ja päihde- sekä mielenterveysongelmaisille ihmisille. Kuuden vuosikymmenen toimintavuotensa aikana Sininauhasäätiö on antanut tuhansille asunnottomille mahdollisuuden omaan kotiin – erilaista vaikeista päihde-, talous ja mielenterveyshaasteista tai mahdollisesta rikostaustasta huolimatta.
Vuosikymmenten kuluessa toimintakenttämme on laajentunut ja tarjottava palveluvalikko monipuolistunut. Nykyään toimintamme keskiössä ovat asiakaslähtöiset, räätälöidyt palvelut, joiden tavoitteena on tuottaa asiakkaillemme ja asukkaillemme parempaa elämänlaatua ja arjen hallintaa erityisesti asumistaitojen kehittämisen kautta. Olemme laajentaneet toimintaamme myös päihdepalveluihin. Tarjoamme korvaushoitoa henkilöille, joilla on opiaattiriippuvuus, kotiin tuotettavaa päihdekuntoutusta sekä katkaisuhoitoa.
Asumispalveluyksikkömme ja hajasijoitetut asuntomme sijaitsevat Helsingissä, Vantaalla ja Tuusulassa. Asiakkaiden kotiin vietäviä, räätälöityjä palveluja tuotamme pääkaupunkiseudulla ja kehyskunnissa sekä Turun alueella.
Toimintamme pohjalla on kristillinen arvokäsitys: Jokainen elämä on tärkeä. Aina on toivoa.
Työmme lähtökohtia ovat:
- Usko uusiin mahdollisuuksiin ja yhdessä tekemiseen
- Ihmisen itseisarvon puolustaminen ja kunnioittaminen yksilönä ja yhteiskunnan jäsenenä
- Jokaisen oikeus ihmisarvoiseen elämään ja tasa-arvoiseen kohteluun
- Suvaitsevaisuus moniarvoisessa yhteiskunnassa
- Periksiantamattomuus arvojemme toteuttamisessa
Sininauha Oy:n hallitus
Marianne Heikkilä, puheenjohtaja
Martti Nakari, jäsen
Jari Stenvall, jäsen
Heini Pirttijärvi, jäsen
Jukka-Pekka Kuokkanen, jäsen